No niin hyvät ystävät. Kaikki on vamaan tehneet uuden vuoden lupauksia tyyliin, kesään mennessä laihdutan nuo 20 kg, en enää ikinä petä rakasta vaimoani, en enää juo kaljaa...jne.... Sanon vaan että huu haa, mutta jos olo tuolla paranee,niin mikä ettei.
Tein muuten itsekin lupauksen. Lupasin nimittäin lopettaa ruotsinkielen sammaltamisen. Olen yrittänyt opetella kieltä kohta 50 vuotta, mutta turhaan. Esim. minulla ei ole ensimmäistäkään riikin ruotsalaista ystävää, jonka kanssa kirjoittaa tätä kieltä. Olen myös aikoinani yrittänyt pokata ruotsalaisia tyttöjä, ilman sen parempaa tulosta.
Kaikki tapaamani ruotsalaiset suhtautuu,suomalaisuuteni heille selvittyä, ylimielisesti herraskansan tapaan entisen siirtomaansa kansalaisiin. Har ni likadana upplevelser?001
Se tosiasia, että lapsieni kanssa olen puhunut tätä kieltä heidän syntymästään asti, ansaitsee tässä yhteydessä maininnan. Muistan Ninan syntyessä kokeneeni epävarmuutta, eritoten tunteisiin liittyvissä asioissa, mutta kaikki hoitui, ja hänet tuntevat voivat vahvistaa sen tosiseikan, että verbaalista kykyä löytyy kun sitä tarvitaan. Se tosiasia, että kaikki kykenee oppimaan kaksi kieltä syntymästään, tuli kuitenkin todistettua. Niin kuin myös minun tapauksessani.
Kielikysymys on ollut ajankohtainen niin kauan kuin muistan, ja olen tukenut kaksikielisyyttä luonnollisesti omista lähtökohdistani pitkälti ammentaen, mutta..., nyt huomaan, miten vajaavaisen se on minusta tehnyt. Tosiasia on se, että ihmisen identiteetti on aina sidoksissa kieleen. Tämä kieli voi elämäntilanteesta riippuen vaihdella, mutta esim.ajattelu tapahtuu aina kielellä, ei kahdella.
Olen koko ikäni pystynyt käyttämään molempia kotimaisia tasavertaisesti. Surullisena tosiseikkana kuitenkin totean, että puhumani ruotsi on sanavarastoltaan niin köyhää, että se on jo hälyttävää. Tiedän myös opiskeltuani ruotsinkielisessä oppilaitoksessa, että omaan hyvän ruotsinkielen taidon ja laajan sanavaraston, verrattuna kieltä koko ikänsä opiskelleisiin. Think about that!
Tässä vaiheessa, asiaa lähes viisikymmentä vuotta asiaa miettineenä, lupaan kuitenkin täten lopettaa kaiken vapaaehtoisen ruotsinkielen puhumisen ja kirjoittamisen. Meillä ei ole näköjään muuta yhteistä kuin kieli, ja sitä olen valmis puhumaan niiden kanssa jotka sitä haluaa. En muuten.
Se olkoon minun panokseni niin rikkaan, mutta helv... ruman suomenkielen säilyttämiseksi.
Heja Finland!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti