tiistai 8. tammikuuta 2013

8.1.2013, Chiang Mai

Nyt saa rannalla löhöily riittää. Mukavaa se toki on, mutta mitä siitä kirjoittamaan. Kaikkihan tietää millaista on olla yli 30 asteen varjolämpötilassa. Se vetää aika veteläksi. Katsella vähäpukeisia ihmisiä, ja joutua nestetasapainon säilyttämiseksi juomaan koko ajan. Hyi s...tana. välillä täytyy saada vähän actionia.
Niinpä lähdin tänä aamuna Bangkokin lentokentälle, ja otin suunnaksi pohjoisen vuoristoseudut. Olen matkan aikana, ja jo ennenkin sitä, kuullut niin paljon tästä osaksi huononkin mainneen saaneesta alueesta. Asutusta täällä on ollut  jo tuhansia vuosia, ja kulttuuriperintö kuuluu maan rikkaimpiin. Kuitenkin osaksi asukkaiden köyhyydestä johtuen, on alueella myös pahamaineisia perinteitä. Muutamana mainittakoon huumeiden tuotanto ja aseiden salakuljetus. Vaikea kulkuisesta maastosta johtuen, on edellämainitun kaltainen kauppa täällä kukoistanut, ja osittain siitä johtuen se on myös "Kultainen Kolmio" nimensä saanut.
Tänne vasta vähän aikaa sitten saavuttuani, en vielä tiedä mitä tulen löytämään, mutta varmasti jotain mielenkiintoista josta jatkossa kirjoittaa. Majapaikkani isännän nimi on muuten Smiley. Sanoin että ei ihme, kun on naama koko ajan virneessä. Mutta ihan mukavan oloinen heppu sinänsä.

Tehtyjä huomioita:
-määräyksiä ja sääntöjä ei tunnu olevan yhtään missään
-kielestä ei ymmärrä yhtään mitään
-ruoka on todella hyvää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti