Vuoristoretki alkoi käynnillä Vachirathan vesiputouksella. Ihan komea näky, ja paljon toisiaan kuvaavia japanilaisia. Tästä jatkettiin ylemmäksi vuoristoon, kunnes saavuttiin Karen-heimon kylään. Heimo on yksi kuudesta vuoristolaisheimosta, jotka ovat asustaneet näitä seutuja kautta aikojen. Heimokulttuurista ei paljon merkkejä näkynyt, mutta esimerkiksi rakennukset olivat mielenkiintoista katseltavaa. Tässä kylässä harjoitettiin myös pienimuotoista kahvin viljelyä ja sen jatkojalostusta ihan valmiiksi tuotteeksi. Saimme kylässä pidetyn kahvitauon yhteydessä maistaa tätä, ja täytyy myöntää että se oli oikein hyvää. Paljon parempaa kuin muualla maassa olen saanut.
Kylästä lähdimme viidakkovaellukselle kirkkaan sinisin kumisaappain varustetun kylän jäsenen johdolla. Mukanani olleen israelilaispariskunnan kanssa vedimme saapasvarustuksesta johtuen sen johtopäätöksen, että annetaan ukon kävellä ensimmäisenä ihan suosiolla.
Matka eteni vuoren rinteitä ylöspäin, halki kuivien riisiviljelmien, joilla nyt laidunti puhveleita. Viidakossa hetken samoiltuamme, saavuimme upean vesiputouksen juurelle. Näkyä aikamme ihmeteltyämme, matka jatkui puron uomaa mukaillen ylöspäin, välillä jopa tikkaita kavuten. Mielenkiintoinen yksityiskohta vaelluksen varrelta oli oppaan polulta maastoutumiset ison viidakkoveitsen kanssa. Saattoi kuulla kuinka veitsi pureutui milloin mihinkin, ja ukon taas ilmestyttyä maisemiin, saimme haistella ja maistella mitä milloinkin. Oli lääkekasvia, yrttiä, vesipuun pätkää josta kallistamalla valui juomakelpoista vettä jne.
Käärmeitä ja tiikereitä ei tällä reissulla osunut kohdalle, mutta tosi isoja hämähäkkejä ja kaikenlaisia ötököitä oli sitäkin enemmän.
Vaelluksen jälkeen oli vuorossa kolmen lajin makoisa lounas, joka tulikin ihan tarpeeseen.
Tästä jatkoimme jyrkkää ja mutkaisaa, mutta hyväkuntoista tietä vuoren huipulle. Ihmettelin miksi tie ylipäätänsä oli rakennettu, mutta ylhäällä asia selvisi. Armeijalla oli vuorenlaella iso tutkavalvontakeskus, jonka huoltoyhteys hoidettiin tätä kautta. Se että se näin myös palveli matkailutarkoituksessa, ei sinänsä ollut yhtään hullumpi juttu. Toki huipulle kapuaminen ihan omin voimin, olisi elämyksenä moninverroin suurempi. Korkeudesta (2565 m) johtuva lämpötilan laskeminen +12 asteeseen sen sijaan tuntui selkäpiitä karmaisevana muistutuksena oman kotimaan ilmastosta.
Vuorelta vähän matkaa laskeuduttuamme, poikkesimme kuninkaan ja kuningattaren jotakin syntymäpäivää kunnioittamaan pystytetyn kolossaalisen rakennuskokonaisuuden luo. Kompleksi koostui kahdesta temppelistä, joita yhdisti käytävä. Kuningattarelle pystytetty temppeli kuvasi hänen elämänhistoriaa ja kaikkea sitä hyvää, mitä hän elämänsä aikana on saanut aikaan. Kuninkaalle pystytetty temppeli sen sijaan antoi minulle nyt sen todellisen kuvan, kuinka palvottu kuningas tässä maassa on. Temppelin keskellä oli iso buddha patsas jonka juurella ihmiset rukoilivat. Seinillä oli kirjoituksia buddhan eri elämänvaiheista, mutta ei sanaakaan itse kuninkaasta ihmisenä! Vetäkää itse omat johtopäätökset. Kuriositeettinä mainittakoon että rakennelman on kuulemani mukaan pystyttänyt Thaimaan armeija.
Kotimatkalla autosta puhkesi takakumi ja vararengasta ei jostain syystä ollut. Siinä sitten köröteltiin jonkin matkaa, kunnes kohdalle osui rengasliike. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme taas jatkamaan kämpille. The end.
PS. Kuvat on taas sekaisin, mutta kykenette varmaan itse lukemanne perusteella päättelemään mikä kuuluu mihinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti