Olen viettänyt kaksi päivää Uuden Seelannin sykkivässä sydämessä, Aucklandissa. Kaupunki on selkeästi tämän maanosan metropoli, jossa on edustettuna koko Oseania. Itse ydinkeskusta ei kuitenkaan ole kovin suuri. Sen pystyy hyvin hahmottamaan muutaman päivän katuja kuljettuaan.
Meri on täälläkin hyvin hallitseva elementti, ja yllättävää kyllä, kauppasatamalla on ainakin vielä hyvin hallitseva rooli kaupunkikuvassa. Laivat ovat kylläkin luokkaa valtamerialuksia, jotka konttilasteineen näyttävät pienen kylän kokoisilta, ja satama siksi arvattavasti hyvin tärkeä maan ulkomaankauppaa ajatellen. Asia ei kuitenkaan vaikuta olevan ristiriidassa kaupungin muun toiminnan kanssa.
Kaupunki on levinnyt hyvin laajalle pientaloista koostuvaksi esikaupunkien ryppääksi. Asian näki erityisen hyvin ilmasta käsin, saapuessani tänne. Asuinalueita keskustan kanssa yhdistävää lossiliikennettä on tosi paljon. Se myös osittain toimii matkailupalveluiden laajemman tarjonnan mahdollistajana.
Tein tällaisen lossivierailun Devonport-nimiseen kaupunginosaan, joka sijaitsee n. 15 min. Lossimatkan päässä keskustan pohjoispuolella. Ranta oli kauniisti rakennettu raitteineen ja istutuksineen. Keskusta koostui pienistä, toisissaan kiinni olevista liikkeistä ja baareista, jotka ensisijaisesti palvelivat matkailijoita. Kaukana oli kaupungin häly ja ja sinne yleensä liittyvä kiireinen ilmapiiri. Nälkä vähän vaivasi joten istahdin eräälle terassille, ja tilasin jalkakäytävällä sijainneelle taululle kirjoitetun tarjouksen: TODAYS SPECIAL, FISH & CHIPS+BEER. Siinä savuketta tuprutellessani ja olutta siemaillessani, ajattelin että voi veljet, tällaisesta elämästä saattaisi alkaa ihan pitämään.
Koska vierailu on lyhyt lähdin opastetulle kiertoajelulle, joka keskittyi kaupungin 14 suurimman nähtävyyden esittelyyn. Tällä ajelulla oli mahdollista valita omat suosikit joihin tutustua, ja jatkaa puolen tunnin välein pysähtyvien bussien matkassa taas seuraavaan kohteeseen. Kohteet vaan olivat minusta matkan tässä vaiheessa jo niin tavanomaisia, että tyydyin katselemaan maisemia opastuksen kera. Olin kuitenkin päättänyt nousta eteläisen pallonpuoliskon korkeimpaan rakennukseen Sky Toweriin kierroksen päätyttyä. Aika hienot näköalat sieltä avautuivat kaupungin ylitse.
Palatessani hotellille ohitin kirkon hyväntekeväisyyskeskuksen. Ihmettelin jo matkan päästä sitä suurta ihmismäärää, joka oli kokoontunut tämän rakennuksen eteen. Ihmisiä oli satoja jotka näyttivät kuin odottaisivat bussia. Asian minulle selvittyä, tuntui vähän pahalta, kun ajatteli omia lähtökohtia täällä oloon. Kuten olen jo aiemmin todennut, valtaosa näytti olevan maoreja perheineen. Ilmiö sinällään ei ole minulle uusi, onhan meillä suomessakin näitä jonoja nähty.
Täytyy tässä vähitellen alkaa pakkaamaan, ja katsoa mitä kaikkea jatkossa tulen tarvitsemaan. Kotoa lähtiessäni otin mukaan mopoilussa käyttämäni repun, se kun juuri ja juuri alittaa käsimatkatavaralle asetut mitat. Lähdössä reppu sisältöineen painoi 4,7 kg (ottakaa opiksi naiset). Matkatavaran vähäinen määrä on kyllä herättänyt yleistä huomiota, ihan tulliviranomaisia myöten, mutta mitään ei ole toistaiseksi puuttunut. Matkan varrella tavaraa on kertynyt -kaikki kyllä edelleen mahtuu reppuun-, mutta esim. fleeceä tuskin tulen enää tarvitsemaan, kuluneista kalsareista, sukista ja t-paidoista voin huoletta luopua, ja reppu on taas valmiina kohti uusia seikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti