Päätin että tällä kerralla kirjoitan vaihteeksi pelkästään vastoinkäymisistä ja kaikesta paskasta mitä eteen on tullut sieltä kotoa lähdettyä, näiltä kun ei elämässä pysty välttymään. Yritin tässä aamupäivän aikana asennoitua mahdollisimman negatiivisesti kaikkeen viimeaikoina kokemaani, mutta eihän siitä mitään tullut. Päätelmä tästä oli se että vastoinkäymiset pyrkivät korreloitumaan negatiivisten ajatusten ja asennoitumisen kanssa. Ei yhtä ilman toista, ja onhan tästä omakohtaistakin kokemusta.
En tarkoita että elämä voisi olla yhtä ruusuilla tanssimistä pelkästään asennetta muuttamalla, mutta ajoittainen oman ajatusmaailman tarkistaminen kyllä auttaa kestämään arkea ja vastoinkäymisiä silloin kun ne tuntuvat ahdistavilta.
Joskus myös etäisyyden ottaminen auttaa näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa ja selkeästi, mutta itseään ei kuitenkaan pääse pakoon. Ongelmat on väistämättä aina jossain vaiheessa kohdattava, sillä ne ovat pääkopan sisällä. Tekeekö tämän naama kurtussa muita syyttäen tai vain hymyssä suin todeten että tää on nyt tätä, on sitten itsestä kiinni.
No joo, meni vähän liikaa tuolle syvälliselle puolelle vaikka alussa lupasin tätä välttää. Se siitä.
Kun tuossa taannoin kirjoitin paikallisten kuntoiluinnosta, niin en tiedä onko tauti tarttunut, mutta tein tänään kuntolenkin. Kapusin nimittäin majapaikkani läheisyydessä sijaitsevalle vuorelle. Majatalon emännän mukaa sieltä avautuu hienot näköalat, joten lähdin liikkeelle reippain ja innostunein mielin. Ajattelin tämän tehtyäni palkita itseni makoisalla lounaalla.
Polku osoittautui luultua jyrkemmäksi, ja välillä niin jyrkäksi, että polun sijaan kapusin portaita ja välillä melkein tikkaita kiroten mielessäni omaa typeryyttä. Sisu vaan ei antanut periksi luovuttaa.
Näköalat olivat hienot, mutta en tiedä olivatko vaivan arvoiset. Suorituksena teko oli kuitenkin sankaruutta hipova. Olinhan keski-ikäisen rapistuvan ruumiini kautta uhmannut luonnonlakeja, ja vienyt tässä taistellussa voiton, urheiluretoriikkaa lainatakseni. Voitte kuvitella sen pettymyksen ja kiukun määrän, kun laskeutuessani vuorelta kohtasin polulla minusta arvioni mukaan n.10 v. vanhemman herran, joka taittoi matkaa juosten.
Mukavaa joulukuun (12.12.12) päivää kaikille, ja rakastakaa toisianne mutta myös itseänne. Niin teen minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti