Moi!
Coromandelin niemi on yksi uusi seelantilaisten suosikkilomakohteista. Kesäsesonki alkaa täällä tänä vuonna 17. joulukuuta, jonka jälkeen koko niemi on lomanviettäjiä täynnä. Jonot näillä kapeille ja mutkaisilla teillä saattavat olla kilometrien pituisia, vähän niin kuin meillä heinäkuussa Turunmaan saaristossa.
Vapaa-ajan asuntoja täälläkin riittää, mutta myös matkailijoita varten on runsaasti majoitustilaa. Palvelut on tietenkin mitoitettu täyttämään kysyntä. Hintataso on maan keskiarvoa korkeampi, mutta suomen hinnoista kuitenkin vielä jäädään jälkeen.
Maisemien puolesta, ja olosuhteet huomioon ottaen, Hankoniemi on aivan yhtä kaunis ja lumoava, mutta matkailupalvelujen tuottamisessa Hankoniemellä ollaan vielä pimeässä keskiajassa.
Saavuttuani majapaikkaani tutustuin samanhenkiseen porukkaan, jonka kanssa sovittiin kokoontumisesta aamukahvin yhteydessä. Joukkoon liittyi vielä yksi auton omaava heppu, joten kuljetuskin järjestyisi tarvittaessa.
Päivän suunnitelmasta sovittiin hyvässä yhteishengessä, ja koska joukossa oli myös saksalaisia, tuntui että mitään ei ollut jätetty sattuman varaan.
Liikkeelle lähdettiin viiden hengen voimin, pariisilaisen kuljettajan suuntaessa auto kohti valittuja kohteita. Kohteet oli valittu paikallisesta turistineuvonnasta saatujen neuvojen mukaisesti, ja koostuivat pääasiassa uimarannoista. Ja koska ilma oli aurinkoinen, niin mikäpä siinä.
Ranskalainen rattasi autoa kuin pariisilainen konsanaan niin että siinä kartturiksi valittua rallikansan edustajaakin välillä vähän hirvitti. Matka kyllä kieltämättä eteni joutuisasti, ja luojan kiitos, ilman radalta suistumisia. Muilta osin päivä kului leppoisasti rantaelämän kaavoja noudattaen, you nou.
Mielenkiintoisin kohde oli Hot water beachiksi kutsuttu ranta, johon purkautui laavataskun lämmittämä pohjavesilähde. Rannan hiekkaa kaivettaessa kuopan pohjalle kertyi tätä lämmintä vettä, jossa sitten kellisteltiin. Touhu sinänsä kyllä näytti hupaisalta.
Tehtyjä huomioita:
-ranskalaisetkin on rallikansaa
-paikallinen lasagne on tehty lihasta, ja väliin on laitettu jotain ohuita vaaleita levyjä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti