Niin se on tämäkin vuosi pulkassa, jonka taakka tällä hetkellä tuntuu vastaavan vetäjänsä voimia. Kulunut viikko on mennyt ihan joutenolon merkeissä. En ole viitsinyt miettiä edes matkan jatkoa. Matkatahti Uudessa Seelannissa oli sen verran tiivis, että ei jäänyt aikaa rauhoittua ja tyhjentää mieltä, niin kuin arkielämässäkin aina välillä tulisi tehdä. Nyt tuntui että on aikalisän aika.
Eilen aamiaisen syötyäni, otin mukaani kirjan ja kävelin kadun yli rannalle. Valitsin mukavalla paikalla sijaitsevan aurinkotuolin ja syvennyin lukemaan. Rentouttavaa. En edes muista koska viimeksi luin kirjaa tässä mielentilassa.
Kun otetaan huomioon normilomat ja kaiken vapaa-aikaan liittyvän markkinahapatuksen, tulee tunne että varsinaista hiljentymiselle ja rauhoittumiselle jäävää aikaa ei jää riittävästi.
Viikon ajan täällä seurattuani tilannetta jossa thaimaalainen haluaa toyotan, ja tekee niska limassa töitä ansaitakseen sen, kun samalla saksalainen vuorostaan olisi valmis luopumaan S-sarjan mersustaan saadakseen olla pidempään jouten. Herää kysymys, onko tässä enää mitään järkeä?
Näistä asioista on ollut paljon keskusteluja matkani varrella. Elämänmeno -eritoten länsimaissa- on mennyt niin hektiseksi, että ihmisille ei enää jää aikaa rauhoittumiseen ja tilanteen arvioimiseen. Ennen kuin on saanut yhden homman kunnolla tehtyä, pitää jo aloittaa lukuisia uusia, ja kaikkia pitää yrittää parhaansa mukaan viedä samanaikaisesti eteenpäin, näkemättä kunnolla lopputulosta. Hyvin oleellisena osana työtä on kuitenkin lopputulos ja sen arvioiminen, tuliko työ hyvin tehtyä, olenko itse siihen tyytyväinen, olisiko jotakin voinut tehdä paremmin jne. Sananlaskussa "työ tekijänsä palkitsee" piilee aimo annos viisautta. Jos ei kiireen takia kykene arvioimaan tekemäänsä, on vaikea lähteä muuttamaan ja kehittämään työtapojaan. Ja kaikkein olennaisinta on, että tällaisessa tilanteessa ei myöskään kykene saamaan sitä tyydytystä -ja sen mukanaan tuomaa hyvänolon tunnetta- jonka jokainen työnsä hyvin tehnyt ansaitsisi. Korvaako määrä laadun, ja miten on elämänlaadun laita.
En tiedä pystyykö tätä kehitysuuntaa muuttamaan, mutta uskon että tahtotila tähän on selkeästi olemassa. Kaappioptimistina uskon muutoksen myös tapahtuvan. Se minkä jokainen itse kuitenkin pystyy tekemään, on pysähtyä miettimään elääkö omien vai jonkun muun ajatusten ja arvojen pohjalta.
Joku voi tässä yhteydessä ajatella, että hyvä se on sieltä tällaista paukuttaa. Vastaan siihen että joo, niin on, mutta jotakin täytyy olla vialla jos täytyy ottaa vuosi vapaata, ja lähteä tänne asti m.m. näitä asioita miettimään. Ja en ole muuten ainoa.
Lopuksi pieni kevennys parin valokuvan muodossa. Ensimmäisessä vuoden viimeinen auringonlasku "kotirannasta" katsottuna, ja toinen kuva esittää Thaimaan liikenneturvan kehittämän ratkaisun parantaa moottoripyöräilyn synkkiä onnettomuuslukuja.
Hyvää uutta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti