1.1.2013, ja yhä edelleen täällä

No niin hyvät ystävät. Kaikki on vamaan tehneet uuden vuoden lupauksia tyyliin, kesään mennessä laihdutan nuo 20 kg, en enää ikinä petä rakasta vaimoani, en enää juo kaljaa...jne.... Sanon vaan että huu haa, mutta jos olo tuolla paranee,niin mikä ettei.

Tein muuten itsekin lupauksen. Lupasin nimittäin lopettaa ruotsinkielen sammaltamisen. Olen yrittänyt opetella kieltä kohta 50 vuotta, mutta turhaan. Esim. minulla ei ole ensimmäistäkään riikin ruotsalaista ystävää, jonka kanssa kirjoittaa tätä kieltä. Olen myös aikoinani yrittänyt pokata ruotsalaisia tyttöjä, ilman sen parempaa tulosta.

Kaikki tapaamani ruotsalaiset suhtautuu,suomalaisuuteni heille selvittyä, ylimielisesti herraskansan tapaan entisen siirtomaansa kansalaisiin. Har ni likadana upplevelser?001
Se tosiasia, että lapsieni kanssa olen puhunut tätä kieltä heidän syntymästään asti, ansaitsee tässä yhteydessä maininnan. Muistan Ninan syntyessä kokeneeni epävarmuutta, eritoten tunteisiin liittyvissä asioissa, mutta kaikki hoitui, ja hänet tuntevat voivat vahvistaa sen tosiseikan, että verbaalista kykyä löytyy kun sitä tarvitaan. Se tosiasia, että kaikki kykenee oppimaan kaksi kieltä syntymästään, tuli kuitenkin todistettua. Niin kuin myös minun tapauksessani.

Kielikysymys on ollut ajankohtainen niin kauan kuin muistan, ja olen tukenut kaksikielisyyttä luonnollisesti omista lähtökohdistani pitkälti ammentaen, mutta..., nyt huomaan, miten vajaavaisen se on minusta tehnyt. Tosiasia on se, että ihmisen identiteetti on aina sidoksissa kieleen. Tämä kieli voi elämäntilanteesta riippuen vaihdella, mutta esim.ajattelu tapahtuu aina kielellä, ei kahdella.
Olen koko ikäni pystynyt käyttämään molempia kotimaisia tasavertaisesti. Surullisena tosiseikkana kuitenkin totean, että puhumani ruotsi on sanavarastoltaan niin köyhää, että se on jo hälyttävää. Tiedän myös opiskeltuani ruotsinkielisessä oppilaitoksessa, että omaan hyvän ruotsinkielen taidon ja laajan sanavaraston, verrattuna kieltä koko ikänsä opiskelleisiin. Think about that!

Tässä vaiheessa, asiaa lähes viisikymmentä vuotta asiaa miettineenä, lupaan kuitenkin täten lopettaa kaiken vapaaehtoisen ruotsinkielen puhumisen ja kirjoittamisen. Meillä ei ole näköjään muuta yhteistä kuin kieli, ja sitä olen valmis puhumaan niiden kanssa jotka sitä haluaa. En muuten.
Se olkoon minun panokseni niin rikkaan, mutta helv... ruman suomenkielen säilyttämiseksi.

Heja Finland!

Jatkoa edelliseen...

En tiedä johtuiko sensuurista, mutta tässä kuva kotirannasta uudelleen. Jos ei onnistu, niin ei sitten. Syyttäkää viranomaisia.

31.12.2012, Rayong

Niin se on tämäkin vuosi pulkassa, jonka taakka tällä hetkellä tuntuu vastaavan vetäjänsä voimia. Kulunut viikko on mennyt ihan joutenolon merkeissä. En ole viitsinyt miettiä edes matkan jatkoa. Matkatahti Uudessa Seelannissa oli sen verran tiivis, että ei jäänyt aikaa rauhoittua ja tyhjentää mieltä, niin kuin arkielämässäkin aina välillä tulisi tehdä. Nyt tuntui että on aikalisän aika.
Eilen aamiaisen syötyäni, otin mukaani kirjan ja kävelin kadun yli rannalle. Valitsin mukavalla paikalla sijaitsevan aurinkotuolin ja syvennyin lukemaan. Rentouttavaa. En edes muista koska viimeksi luin kirjaa tässä mielentilassa.

Kun otetaan huomioon normilomat ja kaiken vapaa-aikaan liittyvän markkinahapatuksen, tulee tunne että varsinaista hiljentymiselle ja rauhoittumiselle jäävää aikaa ei jää riittävästi.
Viikon ajan täällä seurattuani tilannetta jossa thaimaalainen haluaa toyotan, ja tekee niska limassa töitä ansaitakseen sen, kun samalla saksalainen vuorostaan olisi valmis luopumaan S-sarjan mersustaan saadakseen olla pidempään jouten. Herää kysymys, onko tässä enää mitään järkeä?

Näistä asioista on ollut paljon keskusteluja matkani varrella. Elämänmeno -eritoten länsimaissa- on mennyt niin hektiseksi, että ihmisille ei enää jää aikaa rauhoittumiseen ja tilanteen arvioimiseen. Ennen kuin on saanut yhden homman kunnolla tehtyä, pitää jo aloittaa lukuisia uusia, ja kaikkia pitää yrittää parhaansa mukaan viedä samanaikaisesti eteenpäin, näkemättä kunnolla lopputulosta. Hyvin oleellisena osana työtä on kuitenkin lopputulos ja sen arvioiminen, tuliko työ hyvin tehtyä, olenko itse siihen tyytyväinen, olisiko jotakin voinut tehdä paremmin jne. Sananlaskussa "työ tekijänsä palkitsee" piilee aimo annos viisautta. Jos ei kiireen takia kykene arvioimaan tekemäänsä, on vaikea lähteä muuttamaan ja kehittämään työtapojaan. Ja kaikkein olennaisinta on, että tällaisessa tilanteessa ei myöskään kykene saamaan sitä tyydytystä -ja sen mukanaan tuomaa hyvänolon tunnetta- jonka jokainen työnsä hyvin tehnyt ansaitsisi. Korvaako määrä laadun, ja miten on elämänlaadun laita.

En tiedä pystyykö tätä kehitysuuntaa muuttamaan, mutta uskon että tahtotila tähän on selkeästi olemassa. Kaappioptimistina uskon muutoksen myös tapahtuvan. Se minkä jokainen itse kuitenkin pystyy tekemään, on pysähtyä miettimään elääkö omien vai jonkun muun ajatusten ja arvojen pohjalta.

Joku voi tässä yhteydessä ajatella, että hyvä se on sieltä tällaista paukuttaa. Vastaan siihen että joo, niin on, mutta jotakin täytyy olla vialla jos täytyy ottaa vuosi vapaata, ja lähteä tänne asti m.m. näitä asioita miettimään. Ja en ole muuten ainoa.

Lopuksi pieni kevennys parin valokuvan muodossa. Ensimmäisessä vuoden viimeinen auringonlasku "kotirannasta" katsottuna, ja toinen kuva esittää Thaimaan liikenneturvan kehittämän ratkaisun parantaa moottoripyöräilyn synkkiä onnettomuuslukuja.

Hyvää uutta vuotta!

26.12.2012, Thaimaa, Rayong

Hyvää Tapaninpäivää kaikille kaikilta!

Blogin päivitykset

En tiedä miksi ja mistä tämä ohjelma nappaa päivitysten julkaisuajankohdan, mutta tämän blogin loppu kipusi toiseksi ylimmälle paikalle. Mutta hyvät joulut kaikille tässä vielä kerran.

20.12.2012, Auckland

Olen viettänyt kaksi päivää Uuden Seelannin sykkivässä sydämessä, Aucklandissa. Kaupunki on selkeästi tämän maanosan metropoli, jossa on edustettuna koko Oseania. Itse ydinkeskusta ei kuitenkaan ole kovin suuri. Sen pystyy hyvin hahmottamaan muutaman päivän katuja kuljettuaan.
Meri on täälläkin hyvin hallitseva elementti, ja yllättävää kyllä, kauppasatamalla on ainakin vielä hyvin hallitseva rooli kaupunkikuvassa. Laivat ovat kylläkin luokkaa valtamerialuksia, jotka konttilasteineen näyttävät pienen kylän kokoisilta, ja satama siksi arvattavasti hyvin tärkeä maan ulkomaankauppaa ajatellen. Asia ei kuitenkaan vaikuta olevan ristiriidassa kaupungin muun toiminnan kanssa.
Kaupunki on levinnyt hyvin laajalle pientaloista koostuvaksi esikaupunkien ryppääksi. Asian näki erityisen hyvin ilmasta käsin, saapuessani tänne. Asuinalueita keskustan kanssa yhdistävää lossiliikennettä on tosi paljon. Se myös osittain toimii matkailupalveluiden laajemman tarjonnan mahdollistajana.

Tein tällaisen lossivierailun Devonport-nimiseen kaupunginosaan, joka sijaitsee n. 15 min. Lossimatkan päässä keskustan pohjoispuolella. Ranta oli kauniisti rakennettu raitteineen ja istutuksineen. Keskusta koostui pienistä, toisissaan kiinni olevista liikkeistä ja baareista, jotka ensisijaisesti palvelivat matkailijoita. Kaukana oli kaupungin häly ja ja sinne yleensä liittyvä kiireinen ilmapiiri. Nälkä vähän vaivasi joten istahdin eräälle terassille, ja tilasin jalkakäytävällä sijainneelle taululle kirjoitetun tarjouksen: TODAYS SPECIAL, FISH & CHIPS+BEER. Siinä savuketta tuprutellessani ja olutta siemaillessani, ajattelin että voi veljet, tällaisesta elämästä saattaisi alkaa ihan pitämään.
Koska vierailu on lyhyt lähdin opastetulle kiertoajelulle, joka keskittyi kaupungin 14 suurimman nähtävyyden esittelyyn. Tällä ajelulla oli mahdollista valita omat suosikit joihin tutustua, ja jatkaa puolen tunnin välein pysähtyvien bussien matkassa taas seuraavaan kohteeseen. Kohteet vaan olivat minusta matkan tässä vaiheessa jo niin tavanomaisia, että tyydyin katselemaan maisemia opastuksen kera. Olin kuitenkin päättänyt nousta eteläisen pallonpuoliskon korkeimpaan rakennukseen Sky Toweriin kierroksen päätyttyä. Aika hienot näköalat sieltä avautuivat kaupungin ylitse.
Palatessani hotellille ohitin kirkon hyväntekeväisyyskeskuksen. Ihmettelin jo matkan päästä sitä suurta ihmismäärää, joka oli kokoontunut tämän rakennuksen eteen. Ihmisiä oli satoja jotka näyttivät kuin odottaisivat bussia. Asian minulle selvittyä, tuntui vähän pahalta, kun ajatteli omia lähtökohtia täällä oloon. Kuten olen jo aiemmin todennut, valtaosa näytti olevan maoreja perheineen. Ilmiö sinällään ei ole minulle uusi, onhan meillä suomessakin näitä jonoja nähty.

Täytyy tässä vähitellen alkaa pakkaamaan, ja katsoa mitä kaikkea jatkossa tulen tarvitsemaan. Kotoa lähtiessäni otin mukaan mopoilussa käyttämäni repun, se kun juuri ja juuri alittaa käsimatkatavaralle asetut mitat. Lähdössä reppu sisältöineen painoi 4,7 kg (ottakaa opiksi naiset). Matkatavaran vähäinen määrä on kyllä herättänyt yleistä huomiota, ihan tulliviranomaisia myöten, mutta mitään ei ole toistaiseksi puuttunut. Matkan varrella tavaraa on kertynyt -kaikki kyllä edelleen mahtuu reppuun-, mutta esim. fleeceä tuskin tulen enää tarvitsemaan, kuluneista kalsareista, sukista ja t-paidoista voin huoletta luopua, ja reppu on taas valmiina kohti uusia seikkailuja.

21.12.2012, Auckland

Matka on lopuillaan Uuden Seelannin osalta, ja on yhteenvedon aika.
Kuluneet vajaat kaksi kuukautta ovat olleet tapahtumarikkaita, ja antaneet mahdollisuuden nähdä ja kokea luontonsa puolesta yksi maailman eristyneisin kolkka. Täältä löytyy m.m. useita eläin- ja kasvilajeja, joita ei tavata muualla. On tavallaan ikävä että alkuperäistä luontoa on ihmisen toimesta niin vahvasti muokattu, mutta mitä siitä on säilynyt, pyritään nykyisin kaikin keinoin suojelemaan. Kuten olen jo todennut, luonnon monimuotoisuus on vertaansa vailla, ottaen huomioon maan pieni koko.

Tätä maata asuttaneet ihmiset ovat kaikki tuoneet mukanaan jotakin kulttuuristaan, kuitenkin toisiaan kunnioittaen, ja tehneet siitä siten yhden maailman suvaitsevimmista yhteiskunnista. En ole täällä ollessani havainnut minkäänlaista muukalaisvastaisuutta. Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluminen kieltämättä näkyy melko vahvana, mutta päällimmäisenä on kuitenkin vahva kansallinen itsetunto ja yhtenäisyys, sekä asiaankuuluva ylpeys.
Selkeästi on kuitenkin nähtävissä  m.m. maoreiden muuta kansaa heikompi sosiaalinen tila. Köyhyyttä näyttäisi esiintyvän tässä kansanryhmässä muita enemmän. Se että maoreiden kulttuuri kuitenkin näkyy niin vahvana arkielämässä, on osoitus siitä että se on tunnustettu ja arvostettu osa maan identiteettiä. Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua muutamaan maoriin, ja ainakin he olivat ihan huipputyyppejä.
Pohjois- ja eteläsaari eroavat toisistaan melko paljon. Teollisuus ja kauppa on keskittynyt pohjoissaarelle ja muovannut yhdyskuntarakennetta eri suuntaan etelään verrattuna. Noin 2/3 maan asukkaista löytyy pohjoissaarelta. Kaupungit ovat suurempia ja niitä on enemmän, sekä myös tieverkosto on tiheämpi.   Eteläsaari on selkeästi maatalousvoittoinen, turismin ja kotimaanmatkailun ollessa toinen pääelinkeinoista.

Itse viehätyin enemmän eteläsaaren luonnosta ja sen luonnonläheisistä, iloisista ihmisistä. Elämänrytmi on myös pohjoista rennompi. Yhteiskunta sellaisenaan ei kovin paljon poikkea suomalaisesta, ja siksi tänne on helppo sopeutua. Matkailijan on kuitenkin hyvä huomioida, että tästä johtuen myös hintataso on melko lähellä kotona totuttuun.
Kustannusten kurissapitämiseksi olen itse esim. suosinut meillä lähinnä matkailumaja-tyyppistä, täällä backpacker-nimellä kulkevaa majoituspalvelua, joka on hyvin suosittu kaiken ikäisten matkailijoiden parissa. Edullisen hintansa lisäksi ne ovat lähes poikkeuksetta siistejä ja hyvin hoidettuja  Mukava piirre niissä on myös luonteva ihmisiin tutustuminen ja matkakokemusten vaihtaminen, valtaosa vieraista kun on omatoimimatkailijoita.

Matkustustapoina kaksi on ylitse muiden.
Bussit ovat ilmastoituja ja mukavia. Erikoispiirteenä lisäksi mainittakoon erityisesti eteläsaaren kuljettajat, joista monet toimivat leipätyönsä ohella kuin matkaoppaat konsanaan. He kertovat hyvin seikkaperäisesti matkanvarrella sijaitsevien paikkojen historiasta, lisäksi hyvällä huumorilla maustettuna.
Toinen vaihtoehto on auton vuokraaminen, tai jos maassa oleskelu kestää kuukausia, käytetyn auton ostaminen. Tämä on hyvä vaihtoehto jos matkustaa useamman hengen voimin. Vasemmanpuoleinen liikenne voi kyllä alussa tuntua hankalalta.

Loppukaneettina voin todeta että kokemukset matkan varrelta ovat selkeästi ylittäneet ne suuret odotukset, jotka sille asetin. Lampurin hommiin en tosin päässyt, johtuneeko vasenkätisyydestä, mutta hauskaa on ollut ja olen nauttinut joka hetkestä.

Meri Kirihimete!

THE END

To be continued..., but that's another story.

17.12.2012, Paihia

Olen meidän itsenäisyyspäivästä asti kysellyt paikallisilta koska Uusi Seelanti itsenäistyi, ja yllättävää kyllä, tähän mennessä kukaan ei ole varmuudella kyennyt sitä minulle kertomaan. Vastaukset ovat olleet kaikkea Brittiläiseen kansanyhteisöön kuulumisesta maoreiden kanssa v. 1840 tehtyyn sopimukseen. Tällä sopimuksella lopetettiin vihamielisyydet maata tuolloin jo arviolta 400 vuotta asuttaneiden maoreiden ja eurooppalaisten maahanmuuttajien välillä. Sopimus tehtiin täällä Paihiassa, Waitangin kylässä.

Siirsin täältä lähtöä yhdellä päivällä, koska olin ajatellut tehdä retken maan pohjoiskärkeen. Tarjolla olisi ollut bussikyytiä 90 mailin hiekkarantaa pitkin, hiekkalautailua ja majakkavierailu. Retki olisi kestänyt koko päivän, ja alan olemaan kypsä bussissa istumiseen. Päädyin siksi kevyempään päiväohjelmaan, eli patikkaretkeen rantaa pitkin n. 3 km. päässä sijaitsevaan Waitangiin.
Hauskana kuriositeettinä matkan varrelta mainittakoon, että betonista valettuun rantaraittiin oli maalattu valtioiden lippuja, ehkä helpottamaan suunnistamista raitin varrella sijaitsevien eri majoitusliikkeiden osalta, mutta suomenlippua ei ollut missään! Puolet oli valtioiden lippuja ties mistä. Ruotsin, norjan ja tanskankin liput löytyivät, mutta ei perk...e suomen lippua. Ei muuta kun taas noottia Tuomiojalle.

En tiedä alkaako kulttuuriähky iskemään, mutta ei enää mitään uutta tällä rintamalla. Mielenkiintoisin huomio tällä retkellä oli kun ylitin matkan varrella kapean salmen. Kyseisenä ajankohtana laskuvesi oli voimakkaimmillaan, muodostaen isoja pyörteitä veden pintaan. Jäin sillalle tuijottamaan näitä pyörteitä koska niissä oli jotakin outoa..., nehän pyörivät väärään suuntaan! No, sama juttu kuin auringon kanssa mutta onneksi veri ei sentään vieläkään pakkaannu päähän, vaikka pallon alapuolella ollaan.

Tehtyjä huomioita:
-toisiaan kotimaasta Uuteen Seelantiin paenneet n. 150 000 saksalaista, jotka täällä puhuvat mieluiten englantia keskenään
-bitterballs, eli hollantilaiset lihapullat

Selvyyden vuoksi vähän kuvatekstiä:
Itse sopimus selkokielellä
Pihakuusi jolle voi näyttää enemmänkin kuin pelkkää anakondaa näkymättä sen takaa
Paras tehdä u-käännös ja palata lähtöruutuun
Portti sopimuksentekopaikalle
Maisemakuva raitilta

16.12.2012, Paihia

Ihmettelin tässä kuluneella viikolla, kun katujen varrelle ilmaantui punaisia muovilaatikoita täynnä tyhjiä pulloja ja säilyketölkkejä. Tällaisia laatikoita oli jokaisen talon tonttiliittymän yhteydessä, joidenkin kohdalla useampikin laatikko.
Vuorivaellukselta palatessani näin kuinka keräilyauto tyhjensi laatikoita. Täällä lajitellun jätteen keräys on järjestetty tällä tavalla. Ihmiset raijaavat kerran viikossa jätteet kadunvarteen, mistä jäteauto ne sitten käy noutamassa. Aika kätevää, varsinkin jos ei omaa autoa.
Mielessä kävi myös miten yhteisöllä on mahdollisuus valvoa naapureiden juomatottumuksia. Siinä laatikot oli jalkakäytävällä kaikkien nähtävillä. Täytyy kyllä myöntää että pulloja oli paljon viikon edestä, mitä nyt tuollaiseen arviolta 30 litran vetoiseen laatikkoon mahtuu, ja kaikilla oli ainakin yksi täysi laatikko. Mutta ei nyt aleta moralisoimaan, tavat ja tottumukset kullakin. Vaikuttaa myös siltä että valtaosa ihmisistä juo olutta tai viiniä ruokajuomana. Minua on nimittäin katsottu epäuskoisesti, kun olen tilannut maitoa esim. aamiaisen yhteydessä. Just one large, cold ordinary milk please!

Bay of Islands on Uusi Seelantilaisenkin mittapuun mukaan nähtävyys joka jokaisen on koettava, ja tämä on nimenomaan tehtävä mereltä käsin. Risteilyaluksia tähän tarkoitukseen kylästä löytyy neljä kappaletta, jotka tekevät n. 4 tuntia kestävän risteilyn kahdesti päivässä. Itse valitsin myöhemmän, klo. 13:30 lähdön.
Reitti kulki korkeiden vehreiden saarten lomitse. Delfiinien bongaus on yksi retken kohokohdista, ja kyllä niitä tälläkin matkalla nähtiin. Iso parvi (en enää muista lajia, taisi olla joku pullo...) näitä kierteli pitkän tovin alusta. Parvessa oli yksi n. puolimetrinen poikanenkin.
Saarten turkoosin veden värjäämät hiekkarannat olivat kerrassaan upeita. Monissa näistä poukamista oli vene tai kaksi ankkurissa, ja miehistö rannalla lekottelemassa. Heh, heh,...
No joo, ollaan sitä ennenkin merellä oltu ja nähty kauniita maisemia kesäisessä kotosuomessa. Ei tämä nyt sentään niin erikoista ollut, kuin minulle uskoteltiin. Yhdytte varmaan kuvat nähtyänne näkemykseeni.
Olen tässä ajatellut että luojan kiitos paluuseeni on vielä aikaa. Voisi muuten tulla nenä kipeäksi. Kia kaha, ja ajatelkaa positiivisesti.

Kuvien järjestystä en vielä ole oppinut muuttamaan, mutta teksti kuuluu jäteauton yhteyteen, ja loput onkin jonnenjoutavaa...

13.12.2012, Whangarei

Päätin että tällä kerralla kirjoitan vaihteeksi pelkästään vastoinkäymisistä ja kaikesta paskasta mitä eteen on tullut sieltä kotoa lähdettyä, näiltä kun ei elämässä pysty välttymään. Yritin tässä aamupäivän aikana asennoitua mahdollisimman negatiivisesti kaikkeen viimeaikoina kokemaani, mutta eihän siitä mitään tullut. Päätelmä tästä oli se että vastoinkäymiset pyrkivät korreloitumaan negatiivisten ajatusten ja asennoitumisen kanssa. Ei yhtä ilman toista, ja onhan tästä omakohtaistakin kokemusta.
En tarkoita että elämä voisi olla yhtä ruusuilla tanssimistä pelkästään asennetta muuttamalla, mutta ajoittainen oman ajatusmaailman tarkistaminen kyllä auttaa kestämään arkea ja vastoinkäymisiä silloin kun ne tuntuvat ahdistavilta.
Joskus myös etäisyyden ottaminen auttaa näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa ja selkeästi, mutta itseään ei kuitenkaan pääse pakoon. Ongelmat on väistämättä aina jossain vaiheessa kohdattava, sillä ne ovat pääkopan sisällä. Tekeekö tämän naama kurtussa muita syyttäen tai vain hymyssä suin todeten että tää on nyt tätä, on sitten itsestä kiinni.
No joo, meni vähän liikaa tuolle syvälliselle puolelle vaikka alussa lupasin tätä välttää. Se siitä.

Kun tuossa taannoin kirjoitin paikallisten kuntoiluinnosta, niin en tiedä onko tauti tarttunut, mutta tein tänään kuntolenkin. Kapusin nimittäin majapaikkani läheisyydessä sijaitsevalle vuorelle. Majatalon emännän mukaa sieltä avautuu hienot näköalat, joten lähdin liikkeelle reippain ja innostunein mielin. Ajattelin tämän tehtyäni palkita itseni makoisalla lounaalla.
Polku osoittautui luultua jyrkemmäksi, ja välillä niin jyrkäksi, että polun sijaan kapusin portaita ja välillä melkein tikkaita kiroten mielessäni omaa typeryyttä. Sisu vaan ei antanut periksi luovuttaa.
Näköalat olivat hienot, mutta en tiedä olivatko vaivan arvoiset. Suorituksena teko oli kuitenkin sankaruutta hipova. Olinhan keski-ikäisen rapistuvan ruumiini kautta uhmannut luonnonlakeja, ja vienyt tässä taistellussa voiton, urheiluretoriikkaa lainatakseni. Voitte kuvitella sen pettymyksen ja kiukun määrän, kun laskeutuessani vuorelta kohtasin polulla minusta arvioni mukaan n.10 v. vanhemman herran, joka taittoi matkaa juosten.
Mukavaa joulukuun (12.12.12) päivää kaikille, ja rakastakaa toisianne mutta myös itseänne. Niin teen minäkin.

10.12.2012, Whitianga

Uudessa Seelannissa kuntoillaan paljon. Esimerkiksi hölkkääjiä näkee aamuisin paljon, kuin Itämeren maratonissa konsanaan. Kuntosaleja on paljon, ja yllättävää kyllä, ne näyttävät olevan täynnä jo heti aamusta klo. 06:00!
Johtunee ilmeisesti tästä että lihavia ihmisiä näkee harvoin, vaikka ruokailutottumukset täällä eivät paljon poikkea meikäläisestä. Rasvaa käytetään runsaasti ja pikaruokaloita on pilvin pimein, niin paljon että ihmisruokaa on välillä ihan vaikea löytää.
Peruna hallitsee myös täällä lautasella eri muodoissa. Tavallisin on kuitenkin öljyssä paistettu iso lohkoperuna. Samoja perunoita ihmiset popsivat iltaisin ihan sellaisenaan majoneesin kera.
Erehdyin kerran tilaamaan kyseisen kaltaisen annoksen. Ruokalistalla luki olutperunat pekonin kera. Tilauksen saatuani ainoa oluesta muistuttava asia pöydällä oli tuoppi sitä itseään. Pekonista en tuntenut edes tuoksua, pelkkä helv..n iso kulho täynnä rasvaisia lohkoperunoita, jotka kaiken lisäksi olivat vetisiä (ilmeisesti pakasteista valmistettuja).
Ehkä tällaiset ruokailutottumukset edellyttävät hullunlailla huhkimista kuntosalilla, ja sen jälkeen juoksemista töihin ja takaisin...

Tehtyjä huomiota:
-lihansyöjävarpuset, jos nakit on tehty lihasta...
-ei yhtään hyttystä, mutta vielä pahempia purevia hiekkakärpäsiä

Laitan taas muutaman kuvan. Anteeksi vaan, mutta tää on niin tätä...

8.12.2012, Coromandel

Moi!
Coromandelin niemi on yksi uusi seelantilaisten suosikkilomakohteista. Kesäsesonki alkaa täällä tänä vuonna 17. joulukuuta, jonka jälkeen koko niemi on lomanviettäjiä täynnä. Jonot näillä kapeille ja mutkaisilla teillä saattavat olla kilometrien pituisia, vähän niin kuin meillä heinäkuussa Turunmaan saaristossa.
Vapaa-ajan asuntoja täälläkin riittää, mutta myös matkailijoita varten on runsaasti majoitustilaa. Palvelut on tietenkin mitoitettu täyttämään kysyntä. Hintataso on maan keskiarvoa korkeampi, mutta suomen hinnoista kuitenkin vielä jäädään jälkeen.
Maisemien puolesta, ja olosuhteet huomioon ottaen, Hankoniemi on aivan yhtä kaunis ja lumoava, mutta matkailupalvelujen tuottamisessa Hankoniemellä ollaan vielä pimeässä keskiajassa.

Saavuttuani majapaikkaani tutustuin samanhenkiseen porukkaan, jonka kanssa sovittiin kokoontumisesta aamukahvin yhteydessä. Joukkoon liittyi vielä yksi auton omaava heppu, joten kuljetuskin järjestyisi tarvittaessa.
Päivän suunnitelmasta sovittiin hyvässä yhteishengessä, ja koska joukossa oli myös saksalaisia, tuntui että mitään ei ollut jätetty sattuman varaan.
Liikkeelle lähdettiin viiden hengen voimin, pariisilaisen kuljettajan suuntaessa auto kohti valittuja kohteita. Kohteet oli valittu paikallisesta turistineuvonnasta saatujen neuvojen mukaisesti, ja koostuivat pääasiassa uimarannoista. Ja koska ilma oli aurinkoinen, niin mikäpä siinä.
Ranskalainen rattasi autoa kuin pariisilainen konsanaan niin että siinä kartturiksi valittua rallikansan edustajaakin välillä vähän hirvitti. Matka kyllä kieltämättä eteni joutuisasti, ja luojan kiitos, ilman radalta suistumisia. Muilta osin päivä kului leppoisasti rantaelämän kaavoja noudattaen, you nou.
Mielenkiintoisin kohde oli Hot water beachiksi kutsuttu ranta, johon purkautui laavataskun lämmittämä pohjavesilähde. Rannan hiekkaa kaivettaessa kuopan pohjalle kertyi tätä lämmintä vettä, jossa sitten kellisteltiin. Touhu sinänsä kyllä näytti hupaisalta.

Tehtyjä huomioita:
-ranskalaisetkin on rallikansaa
-paikallinen lasagne on tehty lihasta, ja väliin on laitettu jotain ohuita vaaleita levyjä

6.12.2012, Rotorua

Uusi Seelanti sijaitsee mannerlaattojen saumassa, ja siksi järistykset ja tulivuorenpurkaukset ovat alueella melko tavallisia.
Tuliperäisin alue löytyy pohjoissaaren keski- ja koillisosasta. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui n. 2 viikkoa sitten. Jatkuvaa maaperän termistä purkausta alueella esiintyy laajalti esim. Geyssirien ja höyryävien vesialtaiden muodossa. Ilmiötä käytetään hyväksi lämmön ja muun energian tuotannossa. Se on myös valjastettu palvelemaan turismia hyvinvointipalveluiden ja nähtävyyksien muodossa.

Jätin kauniin ja ihastusta herättäneen Wellingtonin jälkeeni aamuauringon paisteessa, suuntana Rotorua.
Maaston muoto muuttui hetkessä vuoristoisesta kumpuilevaksi, ja ajoittain jopa laakeaksi.
Ensimmäinen silmiinpistävä, tai oikeastaan enemmän nenään pistävä seikka Rotoruaa lähestyttäessä, oli bussiin tunkeutuva voimakas rikinkatku. Ympäröivästä luonnosta saattoi myös havaita lukuisia höyrypurkauksia.
Tein kaupungissa kävelylenkin viitoitettua reittiä seuraten. Reitin varrella oli lukuisia termisiä purkauksia ja ilmassa voimakas rikinkatku. Osa näistä oli kuplivan veden tai mudan täyttämiä altaita. Ohitse kulkiessa olo oli kuin höyrysaunassa.
Kävelymatkan varrella näkyi myös lukuisia täällä harvinaisia lintuja, alue kun on tunnettu rikkaasta lintulajistostaa, ja joita on vaikea muualla päästä näkemään.

Tähän mennessä ainoa näkemäni musta lammas on aamuisin katsonut minua peilistä, mutta tänään näkemäni perusteella se ei oikeastaan enää häiritse. Kaikella on nimittäin vastakohtansa, tai mitä sanotte näin itsenäisyyspäivän kunniaksi kuvaamastani kansallislintumme paikallisesta serkusta...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

3.12.2012, Wellington

Kaupunki on kokenut suuren muodonmuutoksen kuluneen 30 v. aikana. Oltuaan aiemmin hiljainen, pieni "kyläpahanen", on kaupungista lyhyessä ajassa kehittynyt Aucklandin ohella toinen maan metropoleista. Asukkaita on n. 800 000, ja ilmapiiri on kansainvälinen.
Kaupungin keskustasta on muodostunut hyvin tiivis, mikä osaltaan varmasti johtuu kaupunkia ympäröivästä jyrkkärinteisestä vuoristostosta. Aiemmin kokemastani poiketen, rakennusten korkeus on myös silmiinpistävä.
Näkemäni perusteella vaikuttaa siltä, kuin koko keskusta-alue olisi rakennettu uudelleen tänä ajanjaksona.
Kaupungissa liikkuessa tulee olo kuin olisi tehnyt aikamatkan jonnekin tulevaisuuteen. Jalan liikkuminen tuntuu luontevalta, ja itseasiassa se on on liikennettä ohjaava tekijä. Julkista tilaa, kuten kalustettuja aukioita ja puistoja, on paljon. Virtaavaa vettä, veistoksia ja näiden yhdistelmiä näkyy mihin ikinä katseesi käännät. Kaikkialla on lisäksi siistiä.
En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa tässä mittaluokassa, mutta jos tulevaisuus näyttää tältä, voimme kaikki olla levollisin mielin.

Tein vierailun mm. maan kansallismuseoon, Te Papa Tongarewaan. On muuten monipuolisin ja kiinnostavin museo johon olen tähän mennessä tutustunut. Vierailu kesti lähes 4 tuntia, ja kolme tupakkataukoa.
Näyttelyssä oli pääasiassa kysymys maan historian kertomisesta. Liikkeelle lähdettiin aikojen alusta tieteelliseltä pohjalta(ei Aatamista, Eevasta ja omenasta).
Kaikki oli seikkaperäisesti, mutta hyvin selkeästi esitetty ja havainnollistettu. Mm. maanjäristyksen saattoi kokea siihen tarkoitukseen varatussa tilassa.
Se tosiasia että näyttelyn kaikki materiaali oli käännetty Maorin kielelle, herätti minussa suurta kunnioitusta.

Tämän viikkoisen maailman ensi-illan saaneen Hobitit-filmin jälkimainingit näkyvät edelleen katukuvassa. Alkuviikosta kaupungista oli mahdotonta saada majoitusta elokuvasta johtuen, mutta tilanne on nyt muuttunut.
Ajattelin huomenna viettää elokuvaillan katsomalla Hobitit alkuruuaksi, käydä ulkona illallisella, ja katsoa Bondia jälkiruuaksi. Lopetan raporttini tähän.

Tehtyjä huomioita:
-täälläkin tuulee
-sunnuntai on täynnä töyrylöitä

1.12.2012, Wellington

Reissu on nyt puolessavälissä Uuden Seelannin osalta, ja on yhteenvedon aika.
Eteläsaari on ulkoilmaelämästä pitävän unelmakohde, on harrastus mikä tahansa. Täältä löytyvät kaikki edellytykset talviurheilulajeista syvänmeren sukellukseen, ja niiden ympärille on syntynyt teollisuuteen verrattavissa oleva palveluiden tarjonta.
En tiedä onko luonteenlaatu täällä meistä niin poikkeava, mutta palvelu tuntuu toimivan saumattomassa yhteistyössä ilman näkyvää vastakkainasettelua. Valtio ja maakunnat, kuntia unohtamatta, ovat tässä myös vahvasti mukana.

Luontonsa puolesta saari on kuin maapallo pienoiskoossa. Luonnon monimuotoisuus on häkellyttävä. Kaikki ilmastovyöhykkeiden luontotyypit tuntuvat olevan täällä edustettuina, vaikka alue kokonaisuutena on hyvin pieni.
Saaren maisemaa hallitsee etelästä pohjoiseen ulottuva vuoristojono, jonka korkein huippu ulottuu n. 3800 m korkeuteen.
Omien kokemusten pohjalta länsi- ja pohjoisrannikko luontoelämyksineen teki suurimman vaikutuksen.
Ihmiset olivat kaikkialla ystävällisiä ja välittömiä, samalla tavalla kuin Itäsuomessa. Tuntui että ihmisistä välitetään, ja että asiat tapahtui joustavasti ihmisten ehdoilla.

Vietin eilen iltaa eräässä sataman monista kuppiloista. Alueella ei enää ole varsinaista satamatoimintaa, vaan alue on muutettu liike- palvelutoimintaan. Julkista tilaa koristaa kauniit kivetykset ja taideteokset. Autoilla ei ole tänne asiaa. Ihmiset silminnähden nauttivat nauttivat ja viihtyvät tässä kiireettömän tuntuisessa ilmapiirissä. Olo oli vähän kuin Itäsatamassa kauniina heinäkuun iltana.Muutaman satamassa vietetyn tunnin aikana tarjosin tulta 27 tupakoitsijalle. Ymmärrätte varmaan että juttuseuraa riitti.

Tehtyjä huomioita:
-täällä on käynnissä turnaus nimeltä North underwater hockey Wellington 2012 ...
-tulta vailla olevien tupakoitsijoiden määrä

PS. Stenalle terveisiä, nu är jag i Wellington!;-)