30.1.2013, Khao Lak

Tätä kaaosta täällä Thaimaassa aikani seurattuani, olen oivaltanut paljon asioita jotka aluksi tuntuivat täysin käsittämättömiltä. Sekavasta kokonaisvaikutelmasta huolimatta, kaikki toimii. Mikäli (kun) jokin ei toimi, sata ukkoa lähtee liikkeelle ja "fiksaa" homman. Ikinä ei kuitenkaan tehdä enempää kuin asian kuntoon saattaminen edellyttää, ja sen jälkeen mennään päikkäreille. Aivan loistava filosofia. Töitä riittää kaikille, mutta kenellekään ei tule stressi tai burnout.
Ehkä meilläkin olisi tästä jotain opittavaa. Kaiken ei aina tarvitse olla viimeisen päälle laitettua, ja kaikkea ei ehkä tarvitse hankkia vain sen takia että sitä saattaa jossain vaiheessa tarvita, tai että se on kivaa. Tämänkaltaisen uudelleen ajattelun myötä myös elämiseen tarvittavan rahan määrä laskisi, ja ei tarvitsisi tehdä niin paljon töitä.
Se ei käytännössä kuitenkaan ole mahdollista. Verotulojen pieneneminen johtaisi m.m. perusturva ja muiden julkisten palveluiden romahtamiseen nykyisessä muodossa. Elintason mittarinakin käytetyn bruttokansantuotteen laskeminen on länsimaisen ajattelutavan mukaan mahdoton, ja sillä on vallitsevan ajatusmallin pohjalta ainoastaan ikäviä jälkiseurauksia. Niin, mutta voidaanko nyt paremmin kuin 30 vuotta sitten? Härpäkettä on kotona jos jonkinlaista, mutta miten on elämänlaadun kanssa?
Nämä on tällaisia auringossa lämmenneiden aivojen tuottamia tuumailuja, joista puuttuu todellisuuden taju. Kyllä siperia vielä opettaa.

Tehtyjä huomioita:
-pisuaarit on sopivalla korkeudella
-kartoilla ei tee mitään ja tieviittoja ei ole
-akat höpöttää vieläkin enemmän kuin kotona
-kuningas on KINGI
-cup on muotisana

28.1.2013. Chumphon

Täällä ollaan ja kaikki hyvin. Kirjoittaminen on viimeaikoina jäänyt vähiin koska olen viettänyt lomaa, ja kuka siitä edes haluaisi lukea. Päivät ovat kuluneet m.m. parin ystävän ja heidän perheidensä seurassa, hyvästä ruuasta ja kylmistä juomista nauttien, ja täysin joutilaana oloon. Kaikesta matkustamisesta johtuvan lihasjäykkyyden olen myös saanut hoidettua pois rantahierojien toimesta, ja olo on nyt rentoutunut. Alkaa olla aika nostaa kytkintä ja lähteä kohti uusia seikkailuja.

11.1.2013, Chiang Mai

Vuoristoretki alkoi käynnillä Vachirathan vesiputouksella. Ihan komea näky, ja paljon toisiaan kuvaavia japanilaisia. Tästä jatkettiin ylemmäksi vuoristoon, kunnes saavuttiin Karen-heimon kylään. Heimo on yksi kuudesta vuoristolaisheimosta, jotka ovat asustaneet näitä seutuja kautta aikojen. Heimokulttuurista ei paljon merkkejä näkynyt, mutta esimerkiksi rakennukset olivat mielenkiintoista katseltavaa. Tässä kylässä harjoitettiin myös pienimuotoista kahvin viljelyä ja sen jatkojalostusta ihan valmiiksi tuotteeksi. Saimme kylässä pidetyn kahvitauon yhteydessä maistaa tätä, ja täytyy myöntää että se oli oikein hyvää. Paljon parempaa kuin muualla maassa olen saanut.
Kylästä lähdimme viidakkovaellukselle kirkkaan sinisin kumisaappain varustetun kylän jäsenen johdolla. Mukanani olleen israelilaispariskunnan kanssa vedimme saapasvarustuksesta johtuen sen johtopäätöksen, että annetaan ukon kävellä ensimmäisenä ihan suosiolla.
Matka eteni vuoren rinteitä ylöspäin, halki kuivien riisiviljelmien, joilla nyt laidunti puhveleita. Viidakossa hetken samoiltuamme, saavuimme upean vesiputouksen juurelle. Näkyä aikamme ihmeteltyämme, matka jatkui puron uomaa mukaillen ylöspäin, välillä jopa tikkaita kavuten. Mielenkiintoinen yksityiskohta vaelluksen varrelta oli oppaan polulta maastoutumiset ison viidakkoveitsen kanssa. Saattoi kuulla kuinka veitsi pureutui milloin mihinkin, ja ukon taas ilmestyttyä maisemiin, saimme haistella ja maistella mitä milloinkin. Oli lääkekasvia, yrttiä, vesipuun pätkää josta kallistamalla valui juomakelpoista vettä jne.
Käärmeitä ja tiikereitä ei tällä reissulla osunut kohdalle, mutta tosi isoja hämähäkkejä ja kaikenlaisia ötököitä oli sitäkin enemmän.
Vaelluksen jälkeen oli vuorossa kolmen lajin makoisa lounas, joka tulikin ihan tarpeeseen.

Tästä jatkoimme jyrkkää ja mutkaisaa, mutta hyväkuntoista tietä vuoren huipulle. Ihmettelin miksi tie ylipäätänsä oli rakennettu, mutta ylhäällä asia selvisi. Armeijalla oli vuorenlaella iso tutkavalvontakeskus, jonka huoltoyhteys hoidettiin tätä kautta. Se että se näin myös palveli matkailutarkoituksessa, ei sinänsä ollut yhtään hullumpi juttu. Toki huipulle kapuaminen ihan omin voimin, olisi elämyksenä moninverroin suurempi. Korkeudesta (2565 m) johtuva lämpötilan laskeminen +12 asteeseen sen sijaan tuntui selkäpiitä karmaisevana muistutuksena oman kotimaan ilmastosta.
Vuorelta vähän matkaa laskeuduttuamme, poikkesimme kuninkaan ja kuningattaren jotakin syntymäpäivää kunnioittamaan pystytetyn kolossaalisen rakennuskokonaisuuden luo. Kompleksi koostui kahdesta temppelistä, joita yhdisti käytävä. Kuningattarelle pystytetty temppeli kuvasi hänen elämänhistoriaa ja kaikkea sitä hyvää, mitä hän elämänsä aikana on saanut aikaan. Kuninkaalle pystytetty temppeli sen sijaan antoi minulle nyt sen todellisen kuvan, kuinka palvottu kuningas tässä maassa on. Temppelin keskellä oli iso buddha patsas jonka juurella ihmiset rukoilivat. Seinillä oli kirjoituksia buddhan eri elämänvaiheista, mutta ei sanaakaan itse kuninkaasta ihmisenä! Vetäkää itse omat johtopäätökset. Kuriositeettinä mainittakoon että rakennelman on kuulemani mukaan pystyttänyt Thaimaan armeija.

Kotimatkalla autosta puhkesi takakumi ja vararengasta ei jostain syystä ollut. Siinä sitten köröteltiin jonkin matkaa, kunnes kohdalle osui rengasliike. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme taas jatkamaan kämpille. The end.

PS. Kuvat on taas sekaisin, mutta kykenette varmaan itse lukemanne perusteella päättelemään mikä kuuluu mihinkin.

10.1.2013, Chiang Mai

En tiedä, tekeekö helppo elämä ihmisestä välinpitämättömän, vai onko kyse vaan siitä että kaikkeen tottuu. Helpolla elämällä tässä yhteydessä tarkoitan olosuhteita, joissa eläminen on mahdollista melko pienin ponnistuksin. Lämpöä on riittävästi ilman sähköä ja polttopuita, ja ravinnon löytää lähimmästä puusta. No joo, tämä jälkimmäinen oli aika banaali, vaikka aika usein kuultu yleistys. Luulen että asian ydin kuitenkin kävi ilmi.
Edellä oleva oli johdatus kysymykseen miksi näyttää siltä, että kehitys on pysähtynyt isossa osassa vanhan kulttuuritaustan omaavissa valtioissa, vai onko? Näyttääkö se vaan länsimaisin silmin tarkasteltuna siltä. Esimerkiksi onnellisuutta on viime aikoina jostain syystä alettu mittaamaan, ja vastaukset ovat monen mielestä olleet melko yllättäviä. Tulokset ovat osoittaneet että korkea ns. elintaso (mittarina bkp) ei välttämättä ole onnellisuuden tae. Arvokkaimmiksi asioiksi ovat osoittautuneet ystävät ja läheiset ihmiset, turvallisuus, terveys jne., eli ihan peruskamaa. Tämä mielestäni osoittaa sen että kaiken ei välttämättä tarvitse olla sitä miltä näyttää. Pääasia on että homma toimii, ja mahdollisimman monella on hyvä olla.

Lähdin tänään heti aamusta liikkeelle, tarkoituksena tehdä päivän retki Doi Inthanon kansallispuistoon. Puisto on yksi maan kuudesta kansallispuistosta, ja käsittääkseni niistä vanhin. Retken ohjelma pitää sisällään vierailun kahteen vuoristoheimokylään viidakon läpi patikoiden, ja käynnin Thaimaan korkeimman vuoren huipulle.
Minut oli määrä noutaa klo. 8:30, mutta jo jonkin aikaa maassa oleskelleena, tiesin että aikatauluissa on n. 50 minuutin pelivara. Molempiin suuntiin. Olin siis valmis jo puoli kahdeksan aikoihin. Ainoa tuska jonka tunsin, oli aamiaistarjoilun alkaminen vasta kello kahdeksan tietämillä. Ehtisinkö juomaan aamukahvit ennen lähtöä?
Istuin hermostuneena tarjoilutilan ulkopuolella ja ilahduin suuresti, kun asiasta vastaava neiti ilmestyi paikalle heti kahdeksan jälkeen. Ilmoitin hänelle että jätän aamiaisen tänään väliin, mutta kahvi kyllä kelpaisi. Hän lupasi laittaa sen heti tippumaan.
Kahvinautinnon varmistaakseni ajattelin tavallisuudesta poiketen hoitaa myös restroom-rutiinit pois alta ennen kahvia. Pöntölle istahdettuani kuitenkin kuulin autontorven äkäisen älähdyksen. Voi V..., nyt ne on täällä! Kesti ainoastaan vajaa minuutti kunnes edellä mainitun neidin ääni -koputuksen säestyksellä- kuului oven takaa; Sir, your car is hier. Vastasin; i'm on the toilet, five minutes!
Antoivat kuitenkin vielä tämän lisäksi aikaa kaataa "take away" kahvin kuppiin, jonka sitten lava-auton lavalla istuessani, näitä kuoppaisia teitä ajeltaessa, kaadoin puoliksi pitkin poskiani ja loput syliini. Mutta se siitä, vähän heikommasta alusta huolimatta hieno päivä kokonaisuudessaan. Itse reissusta enemmän seuraavassa päivityksessä.

Kuvissa nykyiset saniteettitilani lemmikkieläimineen. Lajia en vielä tiedä, mutta toivottavasti myrkytön.

8.1.2013, Chiang Mai

Nyt saa rannalla löhöily riittää. Mukavaa se toki on, mutta mitä siitä kirjoittamaan. Kaikkihan tietää millaista on olla yli 30 asteen varjolämpötilassa. Se vetää aika veteläksi. Katsella vähäpukeisia ihmisiä, ja joutua nestetasapainon säilyttämiseksi juomaan koko ajan. Hyi s...tana. välillä täytyy saada vähän actionia.
Niinpä lähdin tänä aamuna Bangkokin lentokentälle, ja otin suunnaksi pohjoisen vuoristoseudut. Olen matkan aikana, ja jo ennenkin sitä, kuullut niin paljon tästä osaksi huononkin mainneen saaneesta alueesta. Asutusta täällä on ollut  jo tuhansia vuosia, ja kulttuuriperintö kuuluu maan rikkaimpiin. Kuitenkin osaksi asukkaiden köyhyydestä johtuen, on alueella myös pahamaineisia perinteitä. Muutamana mainittakoon huumeiden tuotanto ja aseiden salakuljetus. Vaikea kulkuisesta maastosta johtuen, on edellämainitun kaltainen kauppa täällä kukoistanut, ja osittain siitä johtuen se on myös "Kultainen Kolmio" nimensä saanut.
Tänne vasta vähän aikaa sitten saavuttuani, en vielä tiedä mitä tulen löytämään, mutta varmasti jotain mielenkiintoista josta jatkossa kirjoittaa. Majapaikkani isännän nimi on muuten Smiley. Sanoin että ei ihme, kun on naama koko ajan virneessä. Mutta ihan mukavan oloinen heppu sinänsä.

Tehtyjä huomioita:
-määräyksiä ja sääntöjä ei tunnu olevan yhtään missään
-kielestä ei ymmärrä yhtään mitään
-ruoka on todella hyvää