Moi!
Päätin lähteä kulttuuririentojen pariin, kun rantaelämä alkoi kyllästyttämään. Lensin alkuviikosta takaisin Chiang Maihin, Balin matkasta kun ei sattuneista syistä tullut mitään. Olin jo lentokentällä odottamassa lentoa, kun pieni epävarmuus iski sielun sopukoista. Aloin nimittäin miettimään Indonesian viisumikäytäntöä. Olin jättänyt paluulipun ja majoituksen viimetinkaan, tarkoituksena tehdä varaukset matkaa edeltävänä iltana ja kuinka ollakkaan, tietoliikenneyhteydet olivat poikki kokonaisen vuorokauden.
Kentälle saavuttuani suuntasin lentolipun mukaisen lentoyhtiön toimistoon tiedustelemaan asian laitaa. Ystävällinen -ja muuten indonesialainen- virkailija pyysi passiani, ja sen nähtyään hän totesi että hän ei minuna menisi Densibariin (Balille). Eurooppalainen passi kädessä, ilman paluulippua ja majoitusta, minut mitä suurimmalla totennäköisyydellä pidätettäisiin kuulusteluja varten. Kahden putkassa vietetyn yön ja kuulustelujen jälkeen, minut sitten mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähetettäisiin takaisin mistä olen tullut. Asiaa hetken mietittyäni päädyin jättämään tämän kokemuksen väliin, ja suuntasin maahanmuuttoviranomaisten toimistoon, josta sain kuukauden pidennyksen viisumiin Thaimaassa. Kuten jo tuossa aiemmin totesin, rantaelämä alkoi tympimään, ja sitähän se Balin matkakin olisi ollut, joten päätin palata juurille ja suunnata takaisin erilaiseen pohjoiseen.
Chiang Mai oli entisellään, mutta edellisestä vierailusta viisastuneena, tiesin minne suunnata. Aloitin kaksi vuotta sitten järjestetyn maanviljelyyn liittyvän maailmannäyttelyyn tutustumisella. Oli muuten huikeat puitteet. Esimerkiksi yksi noin 400 neliömetrin katos oli täynnä erilaisia orkideoita. Alueella esiteltiin koko Thaimaan maatalous, huumeita lukuunottamatta, ja kaikki maan aiheeseen liittyvät ministeriöt olivat täällä edustettuina. Täytyy myöntää että olen itsekin pitänyt Thaimaata enemmän tai vähemmän kehitysmaana, mutta tämä käsitys on monessa mielessä muuttunut näiden reilun kahden kuukauden aikana.
Kävin myös yhdessä maan kuuluisimmista temppeleistä Wat phrathat doi suthepissa ja valaistuin. Näin siinä voi käydä. Kaljaa juon kyllä yhä edelleen, ja seksikin käy mielessä joka toinen minuutti, joten muutos ei ole kovin dramaattinen. Elämys paikkaan tutustumisena sen sijaan sitä oli.
Täältä matka jatkui Chiang Raihin, jossa kävin muun muassa rakenteilla olevassa valkoisessa temppelissä. Aivan uskomatonta käsityötaitoa, ja kuten totesin, rakennustyöt ovat vielä kesken. On vähän muuta kuin meidän elementtirakentaminen...
Kuten otsikosta käy ilmi, olen tällä hetkellä Thaimaan vanhassa pääkaupungissa, Sukohthaissa. Mutta siitä enemmän seuraavan päivityksen yhteydessä.
Aurinkoiset jä lämpimät talviterveiset täältä hikisestä Thaimaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti