sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Another rainy day!
Ihmiset täällä elävät hyvin lähellä luontoa. Asia on sinänsä ymmärrettävä, koska valtaosa elinkeinoista liittyy tavalla tai toisella luontoon. Olosuhteet eivät aina ole niin helpot ja suotuisat.
Varmaan osittain tästä johtuen ihmisillä on melko ronski elämänasenne. Kaikesta, myös vakavista asioista, puhutaan hyvin suorasukaisesti mutta pilailevaan sävyyn, itseironiaa unohtamatta.
Yhteiskunnassa vallitsee kuitenkin melko tiukat moraalisäännöt ja vaikka valtaosa kansasta on katolilaisia, voisi väittää että he ovat monessakin mielessä hartaampia luterilaisia kuin me.

Muistan vielä ajan kun Grillin baarissa joutui oluen seuraksi tilaamaan voileivän. Sama oli käytäntö junan ravintolavaunussa armeijalomien aikaan. Täällä käytänto on vielä samankaltainen. Alkoholin tarjoilu ravintoloissa päättyy kun keittiö sulkeutuu. Anniskelulupa on sidottu ruuan tarjoiluun, perusteena että tyhjään vatsaan juominen humalluttaa liikaa. Olutta saa tiskiltä mutta tiukat tuodaan aina pöytiin.
Alkoholin myynti on pääosin keskitetty meidän Alkon tapaisiin liikkeisiin, siis myös miedot juomat.

Ravintoloiden sisustus on hyvin kurinalaista ja seesteitä, ellei peräti askeettista. Monesti tulee mieleen tyhjä liiketila, johon on kannettu teräsrunkoiset pöydät ja tuolit. Pöydillä ei yleensä ole edes pöytäliinoja. Siinä sitten istut ja katselet tyhjiä seiniä, kylmä muovi perseen alla.
Ei muuten tule juotua liikaa, viihtymisestä puhumattakaan.

Tehtyjä huomioita:
-yleiset vessat puhuvat, mutta eivät onneksi kuule tai kuuntele
-kaksi viikkoa vanhan sängen ajaminen muuttaa olemusta yllättävän paljon
See'ya!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti