torstai 27. syyskuuta 2012

Blogi on ensisijaisesti suunnattu sukulaisille, ystäville ja kavereille joiden kanssa haluan jakaa matkan kokemukset, mutta lukea saa ken tohtii.
Tarkoitus on kertoa niistä kokemuksista ja kommelluksista joita matkan aikana kohtaan. En ole laatinut mitään tarkkaa matkasuunnitelmaa, yksin kun olen liikkeellä, vaan kulkea maa läpi etelästä pohjoiseen pitkälti tunnepohjalta ja tilanteen mukaan. Matkaan lähden 6.11.
Koska tuttavapiiriin kuuluu kummankin kotimaisen kieliryhmän edustajia, tulee teksti myös mielialasta riippuen olemaan mitä milloinkin jommalla kummalla kielellä. Yritän välttää liian totista ja syvällistä kerrontaa, ja keskittyä asioihin joiden uskon kiinnostavan myös Teitä arvoisat lukijat.
En ota tästä tekstin suoltamisesta mitään painetta, vaan kirjoitan kun huvittaa, on kerrottavaa ja tilaisuus kirjoittaa. Mukavia lukuhetkiä!

PS. Älkää aristelko kommentoida ja neuvoakin saa. On sitten eri asia otanko vinkeistä vaarin, viisastelijoita kun on maailma väärällään:-)

Matkalla maailmalle

Lähden viettämään Suomen talvea Uuteen-Seelantiin.